JEESUS RAKASTAA SINUA
Lähdin muutamia päiviä sitten, yötä vasten, silakoita onkimaan Raippaluodonsillalta. Matkalla piti poiketa vielä huoltoasemalla tuulilasia pesemässä. Siinä sitten autoon tullessa onnistuin jotenkin sotkeutumaan litkani koukkuun ja hetken perästä vielä toiseenkin. Niitä irrotellessa piti Herralle huokaista, että mikä nyt on. Pitääkö jonkun hirven ehtiä tien yli ennen minua? Uskon näet, ettei ole sattumaa, on vain Herran tiedossa olevia asioita.
Onnistuin vielä Vaasaan päästyäni eksymään, vaikka toki olen Raippaluodossa aiemmin käynyt. Kadulla näin kävelevän miehen, jolta päätin pyytää apua. Hän ystävällisesti lupasikin, jos sen jälkeen hänet kotiin veisin. Tähän oli helppo suostua. Tie Raippaluotoon tuli näytettyä ja takaisin päin ajettaessa hän pyysi minua kääntymään oikealle. Näin kuitenkin kirkon edessämme ja tahdoin ajaa sen kautta. Silloin hän sanoi: Kohti Jeesuksen ristiä ja verta vai? Huokaistuani Herran puoleen, kysyin mieheltä, että oletko ollut uskossa, kun noin sanoit. Hän, kun oli ollut iltaa viettämässä ja se hieman näkyi. Lisäksi kerroin hänelle, että Jeesus rakastaa häntä tänä päivänäkin. Keskusteltuamme hän totesi, että kyllä tällä kohtaamisellamme on tarkoitus, kun uskossa oleva mies pysähtyi kysymään tietä ja otti kyytiin. Hyvästellessä hän toivotti kalaonnea, mihin minä totesin, että hän oli minun kalani. Niin kuin olikin, ei silakan silakkaa tullut.
Se, mitä haluan tällä kertoa sinulle on, että Jeesus haluaa kohdata meitä elämän arjen keskellä.
Oli tiesi vienyt kauemmaksi hänen rististään tai ei.
Juuri sinua varten Jeesus tuli maailmaan, kuoli Golgatalla sinun syntiesi tähden. Vuodatti verensä ja kärsi, jotta sinä saisit kohdata hänessä Jumalan armon.
Joh 3:16 ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”
Hannu Lindqvist
Tervetuloa häiritsemään!
Raamatussa kerrotaan useampaan kertaan kuinka joku ihminen päätti häiritä Jeesusta. Yksi näistä kerroista on tapaus Jerikon tien varrelta. (Matt. 20:29-34) Kaksi sokeaa miestä korotti äänensä. He eivät välittäneet, vaikka ihmiset arvostelivat päätöstä. Avuntarve oli kasvanut yli ihmispelon. Ja he saivat avun Jeesukselta. Hän ei kulkenut heidän ohitseen, vaan pysähtyi ja kohtasi heidät juuri sillä hetkellä.
Seurakunnat ovat tällaisia Jumalan luomia hätäapukeskuksia maan päälle. Siksi, älä anna kynnyksen hämätä seurakunnan ovella. Se ei ole kotisi kynnystä korkeampi. Emmekä me seurakuntalaiset ole sinua pyhempiä. Älä pety Herraan, kun huomaat tämän käytännössä.
Jos käytämme sanoja, joiden merkitys jää sinulta ymmärtämättä, vika ei ole sinun. Olemme vain saaneet olla liian kauan ilman häiriötä, tarvitsemme ravistelua. Pudotusta maan pinnalle, kuten sanonta kuuluu. Me ihmiset olemme usein niin sokeita ja kuuroja toistemme hädälle, ettemme millään tahdo huomata sitä.
Suurin toiveemme ja ilomme seurakuntina on kuitenkin kaiken tämän vajavuutemme keskellä olla sinulle avuksi. Meidät on kutsuttu palvelemaan juuri sinua! Siksi järjestämme erilaisia tapahtumia, kutsumme vierailijoita tai lähestymme sinua erilaisin tavoin. Me siis todella odotamme sinua tulevaksi seurakuntiimme, tulemaan tutustumaan meihin. Ennen kaikkea tulemaan tutustumaan Jeesukseen, joka osaa kuunnella, kohdata, auttaa, lohduttaa ja rakastaa sinua sellaisena kuin olet. Juuri sellaisena kuin olet.
Olet siis sydämestä tervetullut!
Terhi Lindqvist